Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy
hero_pattern.png

Artikkelit

Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy - Lakipalvelut Turussa, Salossa ja Jämsässä

Kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaava tieto - Osa 3

Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä tuomitaan henkilö, joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen rikoksena kytkeytyy suoraan perus- ja ihmisoikeuksiin. Perustuslaki turvaakin jokaiselle oikeuden turvattuun yksityiselämään. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen kriminalisointi rajoittaa kuitenkin sananvapautta, joka myöskin on perusoikeutena turvattu. Näiden oikeuksien ristiriita ratkaistaan niiden painoarvoa punnitsemalla yksittäistapauksittain. Rikoslain säännöstä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä ei kuitenkaan voida soveltaa siten, että sananvapauden ydinalue menettää merkityksensä. Tuomioistuimen on siis tulkittava ristiriitaa siten, että myös sananvapaus otetaan riittävissä määrin huomioon.

Oma merkityksensä on myös Julkisen sanan neuvostolla (JSN), jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa. Vaikkei rikoslain soveltaminen ole suoraan riippuvainen journalistien ohjeiden sisällöstä tai JSN:n tulkinnoista, rikoslaki ja journalistien ohjeet ovat kuitenkin yhteydessä keskenään. Jos uutisoinnissa ei ole rikottu hyvää journalistista tapaa, voidaan vain harvoin sanoa, että uutisointi olisi rikkonut rikoslakia. Tämä johtuu siitä, että lehdistön omat säännöt ovat rikoslakia tiukempia.

Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen rikoslaissa

Rikoslain mukaan se, joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei kuitenkaan pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Kysymykseen tulevat lähinnä alat, joilla esiintyy päätöksentekoa tai joissa olosuhteet todellisesti voivat vaikuttaa useiden henkilöiden jokapäiväiseen elämään tai joilla on periaatteellista merkitystä. Mainitun lainkohdan kannalta olennaista on näin ollen se, onko olemassa yhteiskunnallisesti merkittävä tarve käsitellä kysymyksessä olevan henkilön menettelyä tietyssä toiminnassa julkistamalla siitä seikkoja, jotka muuten luetaan yksityiselämän suojan piiriin.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Jos yksityiselämää loukkaavassa tiedon levittämisessä aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Korkeimman oikeuden käytäntö

Tapauksessa KKO 1997:80 oli kyse siitä, että Iltalehdessä oli julkaistu tuhopolttoja koskeva kirjoitus, jossa oli kerrottu, että syylliseksi epäilty oli paikkakunnan palopäällikön vaimo. Kun palopäälliköllä itsellään ei edes väitetty olleen osuutta tapahtumiin, hänen ja syylliseksi epäillyn aviosuhteen julkistamiselle ei ollut hyväksyttävää perustetta. Lehden kustantaja, päätoimittaja ja jutun kirjoittaja velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta yksityiselämän loukkaamisesta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Korkein oikeus totesi, että varsinkin kirjoituksen otsikoinnissa ja lehden markkinoinnissa on korostetusti vain yleisen uteliaisuuden herättämiseksi annettu palopäällikön yksityiselämästä sellainen tieto ja vihjaus, joka on ollut omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa ja kärsimystä.

Tapauksessa KKO 2000:83 oli kyse siitä, että MTV 3 oli Kymmenen uutisissaan julkistanut viranomaistietoja Suomessa todettujen sukupuolitautien määristä ja tartuntalähteistä. Toimittajan mainittua, että tauteja tuodaan lähinnä itärajan takaa ja että tauteja levittävät lähinnä prostituoidut, kuvaruudussa näytettiin stripteasetanssijana esiintyneen henkilön mainosvalokuva. Mainoskuvassa näkyivät tanssijan kasvot sekä ylävartalo, joka oli alaston pieniä rintojen päälle sijoitettuja tekstilappuja lukuunottamatta. Kuva ei varsinaisesti liittynyt henkilön yksityiselämään, vaan se oli alun perin kaupallisessa tarkoituksessa julkistettu. Kuvan esittämiseen ei kuitenkaan korkeimman oikeuden mukaan ole oikeutta, jos sen esittäminen oli tapahtunut sellaisessa yhteydessä, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan tanssijalle vahinkoa tai kärsimystä. Kysymys oli siten siitä, onko uutislähetyksestä voinut saada sen käsityksen, että lähetyksessä vihjailtaisiin stripteasetanssijan olevan prostituoitu. Korkein oikeus päätyi siihen ratkaisuun, ettei uutisoinnissa ole rikottu hyvää journalistista tapaa ja ettei tanssijan kuvan esittäminen uutisen yhteydessä sisältänyt hänen yksityiselämästään sellaista vihjausta, joka olisi ollut omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa tai kärsimystä.

Tapauksessa KKO 2001:96 oli kyse siitä, että Alibi-lehdessä olleessa artikkelissa kerrottiin käräjäoikeudessa vireillä olevasta rikosasiasta, jossa henkilöä syytettiin muun muassa törkeistä petoksista. Kirjoituksen kuvituksena oli käytetty ilman mainitun henkilön lupaa Se-lehdessä aikaisemmin julkaistua muuta asiaa koskevaa kirjoitusta, josta ilmeni henkilön nimi ja kuva. Korkein oikeus totesi, ettei rikosjutussa ollut kysymys asiasta, joka olisi ollut sillä tavoin yhteiskunnallisesti merkittävä, että sitä koskevan artikkelin yhteydessä olisi ollut perusteita luvatta julkaista kuvituksena kyseessä olevan henkilön asemassa olevan henkilön nimi ja kuva. Kirjoitus on otsikoitu "Näytti lailliselta, mutta ... yrittäjärouva huijasi yli 2 miljoonan eläkerahat?". Lehden sisällysluettelossa artikkeli on yksilöity tekstillä "Veera huijasi 2 miljoonan eläkkeen". Henkilön sukunimeä ei ollut mainittu sen enempää artikkelissa tai sen otsikossa kuin lehden sisällysluettelossakaan. Henkilö oli kuitenkin ollut tunnistettavissa kuvasta, ja hänen nimensä oli näkynyt kuvituksena käytetyn artikkelin tekstistä. Näin ollen lukija oli voinut saada selville, että "Yrittäjärouvalla" ja "Veeralla" tarkoitetaan asianomistajaa. Korkein oikeus katsoi kirjoituksen loukkaavan yksityiselämän suojaa.

Tapauksessa KKO 2005:82 oli kyse siitä, että Ilta-Sanomien lehtiartikkelissa oli kerrottu presidentinvaaliehdokkaan keskeisenä kampanja-avustajana toimineen henkilön avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Korkeimman oikeuden ratkaisussa artikkelin katsottiin loukanneen kampanja-avustajan yksityiselämää.

Tapauksessa KKO 2006:20 kysymys oli johtavan kihlakunnansyyttäjän yksityiselämän suojasta hänen puolisoonsa kohdistuneen rikosepäilyn uutisoinnissa. Syytteen mukaan toimittaja oli kirjoittamassaan Helsingin Sanomien artikkelissa ilman laillista oikeutta julkisesti levittänyt syyttäjän yksityiselämästä tiedon, jonka julkistaminen oli ollut omiaan aiheuttamaan kihlakunnansyyttäjälle kärsimystä ja vahinkoa. Kirjoitus oli otsikoitu "Johtavan syyttäjän vaimoa epäillään valmisteveropetoksesta". Kirjoituksessa ei ollut mainittu syyttäjän nimeä, mutta hän oli ollut tunnistettavissa, koska kirjoituksessa oli mainittu syyttäjän virkanimike, asuinkunta, toimipaikka ja toimiminen syyttäjänä talousrikosasioissa. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, ettei kirjoitus ollut rikkonut syyttäjän yksityiselämän suojaa, sillä rikosepäilyn herättämät syyttäjän viranhoidon kannalta merkitykselliset kysymykset oikeuttivat mainitsemaan kirjoituksessa sellaisiakin tietoja, jotka ovat mahdollistaneet joillekin lukijoille syyttäjän tunnistamisen.

Huomattavaa julkisuutta saaneessa tapauksessa KKO 2010:39 oli kyse ex-pääministeri Matti Vanhasen entisen seurustelukumppanin Susan Ruususen ja Päämisterin morsian -nimisen kirjan julkaisseen kustannusyhtiön edustajan syyllistymisestä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen sillä perusteella, että seurustelusuhdetta käsittelevässä kirjassa oli esitetty pääministerin yksityiselämää koskevia tietoja ja vihjauksia. Korkein oikeus katsoi, että Ruusunen ja kustannusyhtiön edustaja olivat syyllistyneet yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Korkein oikeus otti erityisesti kantaa sananvapauden ja yksityiselämän suojan väliseen punnintaan, kun kyseessä oli yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa ollut asianomistaja. Vanhasen asemaa kuvattiin kirjassaa muun muassa seuraavin sanankääntein: "Keskiluokkaisen oloisessa Suomessa hyvinvoipa puoluejohtaja ja pääministeri elää aivan eri maailmassa kuin jokapäiväisten ruokamenojensa kanssa sinnittelevä yksinhuoltaja".

Tapauksessa KKO 2011:72 syyttäjä vaati toimittajille rangaistusta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä 7 päivää -lehdessä julkaistujen artikkelien perusteella. Julkisuudessa esiintyneestä henkilöstä oli kyseisessä aikakauslehdessä julkaistu kaksi artikkelia, joissa oli käsitelty tämän aiemmin päättynyttä seurustelusuhdetta sekä suhteeseen sisältynyttä seksielämää. Korkein oikeus otti asiassa huomioon muun muassa sen, että julkisuuden henkilö oli ollut julkisuudessa pitkäaikaisesti, laajasti ja jatkuvasti. Toisaalta korkein oikeus katsoi, ettei henkilö ollut antanut suostumustaan sellaisten yksityisasioidensa julkistamista, joita hän ei ole itse tuonut julkisuuteen. Korkein oikeus kuitenkin päätyi siihen ratkaisuun, etteivät toimittajat olleet syyllistyneet yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.

Tapauksessa KKO 2013:69 oli kyse sekä kunnianloukkauksesta että yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. 7 päivää -lehdessä julkaistussa kirjoituksessa oli mainittu erään henkilön pettävän silloista seurustelukumppaniaan erään toisen naisen kanssa, jonka nimeä kirjoituksessa ei ollut mainittu. Kirjoituksessa oli kuitenkin kuvailtu naishenkilön ihonväriä ja ilmoitettu hänen asuinkuntansa. Kirjoituksessa oli lisäksi mainittu henkilöiden väliseen kanssakäymiseen liittyviä yksityiskohtia. Kirjoituksessa olleet lausumat olivat osittain liioittelevia ja vihjailevia. Korkein ei kuitenkaan pitänyt lausumia valheellisina tai halventavina siten kuin kunnianloukkausta koskevassa rikoslain pykälässä säädetään. Rangaistukseen tuomitseminen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä edellyttää, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle. Koska asianomistaja oli vain kaksi päivää 7 päivää -lehdessä julkaistun kirjoituksen jälkeen käsitellyt toisessa laajalevikisessä julkaisussa suhdettaan naishenkilöön oma-aloitteisesti osoittivat, etteivät 7 päivää -lehdessä julkaistut tiedot ole olleet omiaan aiheuttamaan henkilölle vahinkoa tai kärsimystä.

Lopuksi

"Miehen on vastattava kunniansa loukkauksiin miekka kädessä."

Yllä mainittu muinainen sanonta ei ole merkityksetön nykyäänkään. Suomalaisessa rangaistusjärjestelmässä kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ovat rikoksina ovat normaalisti lievimmästä päästä, yleisimmin päiväsakoilla sovitettavissa olevia rikoksia. Tästä huolimatta ihmiset ovat erityisen alttiita tekemään rikosilmoituksen poliisille, kun kyse on mainituista rikoksista. Lähivuosina oikeusoppineet ovatkin esittäneet, että etenkään tavallisia kunnianloukkauksia ei tulisi ylipäätään käsitellä tuomioistuimissa. Kysymys on yhtäältä siitä, että sananvapauden merkitys on korostunut erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaisesti. Toisaalta kyse on myös siitä käsityksestä, että kansalaisten tulisi sietää enemmän itseensä kohdistuvaa arvostelua, vaikka kyse olisikin esimerkiksi aiheettomasta tai valheellisesta arvostelusta. Epäilemättä taustalla on myös se tosiasia, että hankalassa taloudellisessa tilanteessa yhteiskunnan on säästettävä myös oikeuslaitoksen resursseista. Jäänee nähtäväksi, arvostavatko päättäjät enemmän edellä mainittuja seikkoja vai ihmisten oikeusturvan toteuttamista tuomioistuimissa myös vähäisempien rikosten osalta.

Jonne Rantanen