Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy
hero_pattern.png

Artikkelit

Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy - Lakipalvelut Turussa, Salossa ja Jämsässä

Eläkepäivät ulkomailla? testamenttisäännöksiin muutoksia

Elokuun 17. päivä 2015 tulee voimaan uusi EU:n perintöasetus, joka vaikuttaa merkittävästi sellaisiin Suomalaisiin, jotka asuvat toisessa EU-maassa tai joilla on omaisuutta toisessa EU-maassa.

Tähän saakka testamentissa on voitu määrätä nykyisen ja entisen asuinpaikan perusteella sen, minkä maan lakia testamentin tulkinnassa noudatetaan ja mikäli tällaista määräystä ei ole tehty, on testamenttia tulkittu kuolinhetken asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan on katsottu vaihtuneen sen jälkeen, kun uudessa valtiossa on asuttu 5 vuotta.

Tilanne muuttuu siinä määrin, että jatkossa EU-kansalainen voi testamentissaan päättää, että hänen perintöönsä sovelletaan hänen kansalaisuusvaltionsa lakia. Tämä tarkoittaa sitä, että Espanjaan eläkepäiviä viettämään lähtevä voi valita Suomen lakia noudatettavan perintöönsä liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä. Mikäli tällaista määräystä ei anneta, sovelletaan jatkossa  asuinpaikan lakia. Asetuksen myötä asuinpaikan lain soveltaminen astuu voimaan heti, ei 5 vuoden päästä, kuten aiemmin.  Mikäli testamentissa ei määrätä Suomen lain soveltamisesta, saattavat perinnönjakoon liittyvät seuraamukset olla yllättäviä vieraan valtion lain soveltamisesta johtuen ja koitua perinnönsaajille suureksi harmiksi, sillä tällöin kuolinpesä selvitetään ja jaetaan kyseisessä valtiossa sen lakien mukaan.  

Toisen haasteen luo se, miten asuinpaikka määritetään. Viranomaiset ratkaisevat vainajan viimeisen asuinpaikan kohtalon punnitsemalla sitä, missä vainajan elämän keskipiste oli. Toisin sanoen, pelkästään se, että kuolinhetkellä asuu tietyssä valtiossa, ei ratkaise asuinpaikkaa. EU-perintöasetus ei koske henkilöitä, jotka käyvät vain lomamatkoillaan ulkomailla ja joilla ei ole omaisuutta toisessa EU-maassa. Ongelman syntyminen on todennäköisintä tilanteissa, joissa puolet vuodesta vietetään esimerkiksi Ranskan Nizzassa ja puolet Suomessa. Tällöin ei välttämättä ole helppoa määrittää, kumpaan paikkaan henkilöllä on läheisin yhteys. Tämän asian voi niin ikään ratkaista laatimalla testamentin, jossa määrätään perintöön liittyviin oikeudellisiin kysymyksiin sovellettavan Suomen lakia. 

Jan Huovinen